perjantai 18. huhtikuuta 2014

Darren Shanin tarina


Darren Shanin tarina
(engl. The Saga of Darren Shan, myös The Cirque du Freak Series) on irlantilaisen kirjailijan Darren Shanin luoma nuorille suunnattufantasiakirjasarja. Kirjasarja kertoo nuoresta Darren Shan -nimisestä pojasta ja hänen uudesta elämästään puolivampyyrina.
Darren Shanin tarinaan kuuluu kaksitoista osaa. Ensimmäinen osa Friikkisirkus julkaistiin alkuperäiskielellä vuonna 2000 kun taas sarjan viimeinen osa Sons of Destinyjulkaistiin vuonna 2006. Kaksitoista osaa jakautuvat neljään trilogiaan: esimerkiksi kolme ensimmäistä kirjaa, FriikkisirkusVampyyrin oppipoika ja Kauhun tunneleissa, kuuluvat Vampire Blood -nimiseen trilogiaan. Kirjankustantamo Tammi on kustantanut sarjaa suomeksi vuodesta 2001 alkaen[2]. Sitä on kääntänyt suomeksi Kaijamari Sivill, ja Tanja Falk on suomentanut sarjan yhden osan[1]. Vuoden 2010 keväällä sarjaa on käännetty yhteensä yhdeksän osaa. Kirjailija Shan on kirjoittanut kirjojen lisäksi useita novelleja, jotka sijoittuvat sarjan maailmaan[3].
Kirjoista on myös tehty elokuva Friikkisirkus: Vampyyrin oppipoika (2009).
(Tekstit otettu Wikipediasta)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti